Kuningaslaji Maraton

Maratonia pidetään urheilijoiden parissa arvostettuna urheilulajina ja siihen kykenevät pääsevätkin mittaamaan omaa kuntokestävyyttänsä ja myös henkistä jaksamista.

Mutta aloittelevan juoksija harrastajan silmissä siintävä maraton ei ole kuitenkaan mikään tavoittelematon tavoite. Se vaatii vain kovaa yrittämistä ja treeniä. Kuinka kauan ja miten, on sitten taas paljolti kiinni henkilön omista valmiuksista, siihen ei pysty sanomaan edes alan ammattilainen mielipidettään, sillä jokaisen keho on erilainen.

Miten valmistautua ensimmäiselle maratonilleen

Jos juoksua on jo takana, kaikkein paras valmistautuminen maratonille on kävellä tai pyöräillä samainen matka, jolloin saa hyvän kuvan lenkin pituudesta! Juoksuaskelia voi sekoittaa mukaan, kunhan ei lähde kylmiltään yli kahdenkymmenen kilometrin juoksua yrittämään. Siinä rikkoo vain lihaksensa ja samalla motivaation maratonin uudelleen yrittämiseen. Maratonille siis pitää valmistautua. Kun lenkkeilet kävellen tuon tarvittavan määrän, tulet huomaamaan sen olevan pitkä juoksu. Sen juokseminen onkin sitten aivan toinen juttu. Pitkäjänteinen pitkien juoksujen lenkkeily on syytä aloittaa ajoissa ja hyviin urheilukenkiin, jotka vaimentavat hyvin iskuja, ovat must jokaiselle pitkään, tunteja juoksevalle. Alussa treenaaminen lähtee aivan perus juoksutreeneistä. Sekaan voi halutessaan lisätä intervalliharjoituksia. Sen jälkeen, kun juoksutekniikka ja keho on siihen valmis, voi alkaa juoksemaan hiljalleen yhä pidempiä peruskunto harjoitteita ja kokeilla pitkän matkan juoksemista rauhalliseen tahtiin. Jo tunnin mittainen yhtenäinen juoksu on pitkä. Alun juoksutreeneissä ei kannata niinkään tuijottaa kilometrejä vaan keskittyä juoksemaan kevyellä sykkeellä mahdollisimman pitkään. Kun yhteen putkeen pystytään juoksemaan yli kaksi tuntia niin, ettei keho siitä täysin rasitu, voidaan kokeilla 15-20 kilometrin juoksua. Puolimaraton on hyvä virstanpylväs maratoniin valmistujalle, jolloin voi jo lämmitellä ajatusta omasta maraton suorituksestaan.

Mikä on maraton?

Maraton on rankka ja fyysisesti erittäin kuormittava urheilusuoritus. Maraton on 42 kilometrin ja 195 metrin pituinen juoksumatka. Sen pituus ja tarina perustuu kreikan mytologiaan. Feidippides oli kreikkalainen sanansaattaja, jonka Ateenan taistelijat lähettivät Spartaan. Sieltä hän lähti hakemaan apuja taistelurintamalle persialaisia vastaan. Feidippides oli tarun mukaan perillä seuraavana päivänä Spartassa, joka on 225 kilometrin päässä. Taruun sekoittuu kuitenkin Thersippus niminen henkilö, joka juoksi Maratonista Ateenaan kertomaan ateenalaisten voitosta ja kuoli sinne saapuessaan. Tämä matka oli noin 42 kilometrin mittainen. Myöhemmissä tarinan versioissa Thersippuksen ja Feidippidesin tarut yhtyvät molemmat Feidippidesiin, joka kuvaillaan siksi maratonin taruhahmona, vaikka kreikkalaisen mytologian tutkijat arvelevatkin tarun esi-isän oikeasti olevan alkuperäinen Thersippus. Feidippideen pitemmän juoksun perusteella on myös toinen juoksutapahtuma, jonka nimi on Spartathlon. Sen matka on noin 246 kilometriä pitkä ja kilpailua on järjestetty 1983 vuodesta asti. Juoksun aikaraja on 36 tuntia. Maraton on myös yksi olympialajeista ja se on löytynyt vakiintuneena olympia lajina jo vuodesta 1908 asti. Maailmanennätys maratonilla on hiponut maagista kahden tunnin rajaa ja Eliud Kipchogen ylsi tulokseen kaksi tuntia, minuutti kolmekymmentä yhdeksän sekuntia.

Miksi maratonin pituus ei ole pyöristetty?

Maratonin pituuden ajatellaan olevan laskettu maileina, mutta todellisuudessa oli kyse kilometri tai maili mittayksiköstä sen pituus ei ole pyöristetty. Miksi näin on, on Englannin kuningattaren ja Walesin prinsessan Maryn pyynnöstä. Ensimmäinen olympialaisissa nähty maraton haluttiin alkavan Windsorin linnalta pääpuistosta kuninkaalliselle aitiolle olympiastadionille, jolloin ennalta mietittyyn kahden kymmenen kuuden mailin juoksuun lisättiin tästä syystä vielä 358 jaardia, mikä vastaa 352 metriä. Myöhemmin kansainvälinen yleisurheiluliitto vahvisti maratonin virallisen pituuden olevan alkuperäisen olympia maratonin pituinen.    

Miksi maratonin pituus ei ole pyöristetty?