Kirjoittajalta Martti

Kymmenottelu

Kymmenottelu

Tämä on nimensä mukaisesti urheilulaji, joka koostuu kymmenestä eri urheilulajista. Tämä ottelu käydäänkin usein kahden päivän sisällä. Kymmenottelu on myös olympialaji ja se on tullut olympialaisiin vuonna 1912. Se onkin yksi arvostetuimmista olympiamitaleista. Kymmenottelua pystyy harrastamaan naiset kuten miehetkin, mutta tällä hetkellä kymmenotteluita käydään kansainvälisesti vielä kuitenkin vain miesten välillä. Naiset kilpailevat sen sijaan seitsenotteluissa, joka on muuten samanlainen, mutta lajeja on vain kolme vähemmän. Laji koostuukin kymmenestä eri lajista, joista käydään kilpailuja kahden päivän ajan. Lajit ovat ensimmäisenä päivänä 100 metrin juoksu, pituushyppy, kuulantyöntö, korkeushyppy ja 400 metrin juoksu. Toisena päivänä taas kilpaillaan 110 aitajuoksussa, kiekonheitossa, seiväshypyssä, keihäänheitossa ja 1500 metrin juoksussa. Kaikissa kenttälajeissa urheilijat voivat käyttää aina kolme yritystä saada paras tulos. Ainoina poikkeuksina on korkeus ja seiväshyppy, joissa annetaan vain yksi mahdollisuus. Kilpailijat jaetaankin ryhmiin omien henkilökohtaisten ennätyksien mukaan ja pisteitä saa tuloksista. Luonnollisesti taas suurimman pistemäärän saanut kilpailija voittaa koko kilpailun. Jos kaksi kilpailijaa on saanut tasaluvun, voittaa se, joka sai useammassa lajissa eniten pisteitä. Perinteenä lajille on, että kaikki kilpailijat suorittavat kunniakierroksen viimeisen lajin jälkeen.

Kymmenottelu
Kymmenottelu

Samanlaista lajia harrastettiin jo Antiikin kreikan olympialaissa. Laji oli kuitenkin vain puolet nykyisestä, eli viisiottelu. Tämä laji koostui 192 metrin juoksusta, pituushypystä, kiekonheitosta, keihäänheitosta ja painista. Länsimaalaiset rupesivatkin kehittämään lajia pidemmälle ja loivat lopulta kymmenottelun. Tätä ottelua kokeiltiin ensimmäisen kerran Ruotsissa, Göteborgissa vuonna 1911. tämän kutsuttiin olevan ensimmäinen kokeilukerta, vaikka yhdysvalloissa ja Irlannissa on harrastettu moniotteluita jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Tämä otettiinkin mukaan yhdysvaltojen kilpailuihin ja vuonna 1884 järjestettiin ensimmäiset länsimaalaiset kymmenottelu kilpailut. Kilpailut koostuivat 100 metrin juoksusta, kuulantyönnöstä, korkeushypystä, 880 metrin kävelystä, moukarinheitosta, seiväshypystä, 120 metrin aitajuoksusta, 56 paunan painonheitosta, pituushypystä ja mailin juoksusta. Tässä kilpailussa kuitenkin kaikki lajit käytiin pelkästään yhden päivän aikana, joka olikin todella kova suoritus urheilijoille. Yhdysvaltalainen kymmenottelu pääsikin olympialaisiin jo vuonna 1904. Vuonna 1912 kymmenottelu kuitenkin vaihtui nykyaikaiseksi länsimaalaiseksi versioiksi.

Kymmenottelun mestaruudet ja menestykset

Vaikka laji tulikin vasta 1912 mukaan olympialaisiin, on se ollut jo vuodesta 1983 mukana yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa. Kaikkein menestynein maa lajissa onkin ollut yhdysvallat. Ennätyksinä lajissa taas on ollut ranskalaisen Kevin Mayerin ennätys, joka sai vuoden 2018 kilpailussa 9 126 pistettä. Naisten ennätyksen on taas saanut liettualainen Austria Skujyten vuonna 2005 8 358 pisteellä. Kymmenottelijan ura on kuitenkin lyhyempi ja ura päättyy usein jo kolmenkymmenen jälkeen. Keskimääräisesti ottelijat ovat huipulla 27-vuotiaina. Kilpailijoiden tärkeimmäksi ominaisuudeksi taas luetaan juoksunopeus, joka määrittää paljon harjoittelua ja montaa lajia.

Kymmenottelun mestaruudet ja menestykset
Kymmenottelun mestaruudet ja menestykset

Kaikkein tunnetuin maailmanmestari ja maailmanennätyksien luoja kymmenottelussa on Ashton Eaton. Hän sai suurimman osan pisteistään juoksu- ja hyppylajeista. Ashon Enaton on 21. tammikuuta vuonna 1988 syntynyt yhdysvaltalainen kymmenottelija. Hän on edelleenkin maailman tunnetuin kymmenottelija, lukuisten maailmanennätystensä ansioista. Hän on voittanut kaksi kertaa olympiakultaa, kaksi kertaa maailmanmestaruuden ja tehnyt maailmanennätyksen. Hän teki maaliskuussa vuonna 2010 seitsenottelun maailmanennätyksen. Hän sai kilpailussa yhteensä 6 499 pistettä, joka oli 23 pistettä enemmän kuin Dan O’Brienin vuonna 1993 tekemä ennätys. Tässä kilpailussa hän paransi otteluennätyksiään jokaisessa lajissa, joka onkin historiallista. Hänen lajikohtaisien ennätyksien tulos kymmenottelussa taas on 9 543 pistettä. Ashton tekikin erittäin menestyksekkään uran kymmenottelijana, jonka hän lopetti yllättäen vuoden 2017 tammikuussa yhdessä vaimonsa Brianne Theisen-Eatonin kanssa. Tämän jälkeen he päättivätkin keskittyä perhe elämään ja jättää urheilijanurat.

Triathlon, mistä kaikki alkoi?

Triathlon, mistä kaikki alkoi?

Triathlon, mikä ihana tapa testata omaa sitoutumista lajiin sekä sen vaatimaan elämäntapaan. Ennen kaikkea triathlon vaatii kuitenkin kovaa kestävyys kuntoa. Triathlon on runsaasti harjoitusta edellyttävä urheilulaji ja se koostuu uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Kilpaillessa lajit suoritetaan juurikin tässä järjestyksessä eikä lajia vaihtaessa pidetä taukoa. Vaikka triathlon on erittäin haastava ja monipuolinen laji, on se kuitenkin helposti lähestyttävä urheiluharrastus, sillä usein lajeissa vaaditut tekniset taidot ovat jo suurimmalle osalle pääosin tuttuja. Triathlonista jokainen voikin nykyään hioa juuri omanlaisen sekä omantasoisen harrastuksensa. Triathlon on myös vuodesta 2016 ollut yksi paralympialaisten lajeista ja suomalainen paratriathlonisti Liisa Lilja onkin menestynyt lajissa erinomaisesti, muun muassa tulemalla triathlonissa neljänneksi Rio de Janeiron paralympialaisissa vuonna 2016. Triathlonin parissa on sekä ammattilaisurheilijoita kuin amatöörejäkin. Triathlon matkat vaihtelevat ja esimerkiksi sprinttimatka eli 0,75 km uintia, 20 km pyöräilyä sekä 5 km juoksua on helppo lähtötason matka myös vasta alkajille. Mestaruus tasolla Suomessa pääsee kilpailemaan niin täysi- ja puolimatkoilla kuin sprintti- ja olympiamatkoillakin. Lisäksi Suomessa järjestetään paljon myös leikkimielisiä skaalattuja triathlon tapahtumia.

Triathlon, mistä kaikki alkoi?
Triathlon, mistä kaikki alkoi?

Triathlonin juuret

Nykyaikana tunnettu triathlon on saanut alkunsa Amerikassa 1970-luvulla. Kuitenkin aikaisimmat merkinnät kolmilajisesta kestävyys urheilukilpailuista ovat jo vuodelta 1920 Ranskasta. Tällöin pidettiin myös kolmen kestävyyslajin kilpailuja, mutta lajit eivät olleet vakiintuneet nykyisiin triathlon lajeihin. Ensimmäiset triathlon kilpailut, joissa lajeina olivat uinti, pyöräily sekä juoksu järjestettiin San Diegossa 25. syyskuuta vuonna 1974, jolloin lajien järjestys sekä matkojen pituudet olivat vielä huomattavasti nykyistä lyhyemmät. Täyden matkan triathlon järjestettiin ensimmäisen kerran helmikuussa vuonna 1978 Havaijilla John ja Judy Collinsin toimesta. Tällöin matkat olivat ensikertaa 3,8 km uintia, 180km pyöräilyä ja 42 km juoksua. Nykyään lajista on runsaasti eriversioita sekä matkoja. Tätä täyden markan Triathlonia alettiin kutsumaan Ironman-kisaksi ja näin ollen kovakuntoisin kilpailija saa Ironman tittelin. Legendan mukaan kisa sai alkunsa, kun uimarit, pyöräilijä sekä juoksijat halusivat kilpailla selvittääkseen ketkä edelle mainituista urheilijaryhmistä ovat kovakuntoisimpia. Alun perin kilpailujen osallistujamäärä oli hyvin pieni, mutta kilpailut päätettiin kuitenkin järjestää myös seuraavana vuonna, jonka jälkeen triathlon vakiintui vuosittaiseksi tapahtumaksi. Nopeasti 80-luvun alkupuolella tietoisuus lajista levisi myös Eurooppaan ja ei kauaakaan, kun ensimmäiset triathlon kilpailut pidettiin myös Euroopassa, Nizzassa 1980-luvulla.

Triathlonin
Triathlonin

Triathlonin suosio jatkoi kasvuaan ja lajista toivottiin myös olympialajia. Kuitenkin kului jopa 16 vuotta ennen kuin triathlon toteutettiin Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000. Olympialaisissa triathlon toteutettiin neljäosamatkana. Triathlonin maailmanmestaruus kilpailut alkoivat vuonna 1984. Triathlonin legendana pidetään yhdysvaltalaista Mark Allenia, sillä hän on voittanut alkuperäisen täydenmatkan Ironman-kilpailun jopa kuusi kertaa.

Triathlon Suomessa

Suomeen triathlon saapui ryminällä vuonna 1980 ja ensimmäiset triathlon kilpailut järjestettiinkin jo vuonna 1983 Joroisessa, Varkauden laitamilla. Triathlon harrastajamäärät olivat 80 ja 90-luvulla huipussaan. Kilpailujen voittajaa Magnus Lönnqvistiä pidetään Suomessa triathlonin edelläkävijänä, sillä hän kantoi ensimmäisenä Suomessa jaettua Ironman-titteliä. Suomalaiset ovat kisanneet myös maailmalla. Tunnetuimpina triathlonisteja ovat muun muassa Pauli Kiuru, joka saavutti kakkossijan Havaijin Ironman-triathlonissa. Lisäksi suomalaiset Mika Luoto ja Tom Söderdahl ovat päässeet hyville sijoille Havaijilla järjestetyissä kilpailuissa. Triathlon on maailmanlaajuisesti suosiota saavuttanut laji, mutta sen suurmaina pidetään Ranskaa, Saksaa, Sveitsiä, Uutta-Seelantia, Australiaa sekä tietenkin USA:ta. Triathlon kilpailuja pidetään Suomessa kesäkaudella useilla eri paikkakunnilla. Mikäli sinulla on jo vankka urheilutausta tai riittävä kunto esimerkiksi sprinttimatkalle, ei muuta kuin ilmoittautumaan. Ensi kesän kilpailu aikataulut, paikat ja ohjeet voit tarkistaa täältä.